maanantai 7. heinäkuuta 2014

Miten perustaa blogi?


Haluaisitko perustaa blogin jakaaksesi ajatuksiasi netissä? Blogin perustaminen on ilmaista ja vie vain muutaman minuutin. Blogin perustaminen ei edellytä koodaustaitoja tai mitään muitakaan erityistaitoja, joten uskallan väittää, että kuka tahansa internetin käyttäjä voi blogata iästä ja taidoista riippumatta.

Olen itse perustanut kymmenkunta blogia netissä ja kamppaillut alussa hyvin yksinkertaisten ongelmien kanssa. Jotta sinä voisit perustaa blogin hieman helpommin, kokosin sinua varten ohjeita, joita noudattamalla blogin perustaminen käy helposti. Jos vielä epäröit blogin perustamista, lue kirjoittamani artikkeli "10 syytä perustaa oma blogi".


Kuva: David Castillo Dominici / FreeDigitalPhotos.net


1. Keksi blogille aihe. Ensimmäinen askel on päättää, mistä aiheesta aikoo kirjoittaa. Mieti työtäsi ja harrastuksiasi. Löytyykö niiden aihealueilta jotakin, josta voisi kirjoittaa? Blogin aiheen pitäisi olla sellainen, johon itse suhtautuu intohimoisesti, jotta tekstiä jaksaa tuottaa mahdollisimman paljon. Tärkeintä on, että aihe on hyvin rajattu, jotta juuri tietystä aiheesta kiinnostuneet lukijat jaksavat seurata blogiasi. Usein sanotaan, että kannattaa valita sellainen aihe, jonka asiantuntija itse on. Olen tästä kuitenkin eri mieltä, koska blogin voi perustaa myös eräänlaiseksi oppimisprojektiksi, jossa kertoo omia kokemuksiaan jostakin tietystä asiasta. Jos haluat vaikka perustaa hääblogin, ei sinun tarvitse olla hääsuunnittelija ammatiltasi tai jo naimisiin mennyt henkilö. Voit kirjoittaa vähitellen omista kokemuksista hääsuunnittelun saralta jo ennen varsinaisia häitä.

2. Keksi nimi blogille. Blogin nimen keksiminen on usein haastavin osuus blogin perustamisessa. Vaikka hyviä blogin nimiä tulvisi mieleen, saattavat kaikki keksityt nimet olla jo varattuja. Millainen sitten on paras nimi blogille? Blogin nimen tulisi olla mieleenpainuva, lyhyt ja ytimekäs. Ennen kaikkea nimi ei saa olla tylsä. Sen tulisi kuvata blogin sisältöä ja saada aikaan positiivisia mielleyhtymiä. Hankalaa, eikö vain? Blogin aihealueesta riippuen kannattaa miettiä, onko suomenkielinen vai muun kielinen nimi parempi. Esimerkiksi ruokablogin nimenä ranskankielinen Crème Chantilly voi kuulostaa elegantimmalta kuin suomenkielinen Kermavaahto. Lue lisää blogin nimeämisestä.




3. Valitse blogialusta. Kun aihe on valittu, on aika perustaa blogi jollekin blogipalveluita tarjoavalla sivustolle. Blogger ja WordPress ovat suosituimpia blogialustoja tällä hetkellä. Blogger on Googlen omistama blogipalvelu ja mielestäni paras vaihtoehto aloittelevalle bloggaajalle. Se on ilmainen, helppokäytöinen ja blogiin voi halutessaan laittaa ilmaiseksi mainoksia. WordPressin käyttäminen taas edellyttää teknistä osaamista, mutta blogin ulkoasua voi enemmän muokata mieleisekseen. Blogin aihealueesta riippuen kannattaa harkita myös muita blogialustoja. Esimerkiksi rantapallo.fi-sivustolle voi perustaa oman matkailublogin ja lily.fi-sivusto taas hallinnoi monia naisten lifestyle-blogeja.

4. Luo blogi. Blogin perustaminen Bloggerin kautta on helppoa. Jos haluat perustaa blogin Blogger-palvelun kautta, sinun tulee ensiksi luoda Google-tili. Tilin voi perustaa Googlen aloitussivulla Kirjaudu sisään –painikkeen kautta ja valitsemalla Luo tili –vaihtoehdon. Google-tunnuksilla kirjaudutaan Bloggeriin, jossa voi perustaa uuden blogin. Blogille valitaan nimi ja osoite, jonka muodoksi tulee bloginnimi.blogspot.com. Samoilla Google-tunnuksilla voi perustaa monta eri blogia.





5. Muokkaa blogia. Muokkaa blogin ulkoasu mieleiseksesi valitsemalla vasemmasta valikosta Ulkoasu ja Mallin suunnittelutyökalu. Suunnittelutyökalun avulla voit valita valmiin ulkoasumallin tai muokata ulkoasun itse mieleiseksesi. Ulkoasu-kohdassa voit Lisää gadget –vaihtoehdon valitsemalla hankkia blogiisi ilmaiseksi erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi blogin sivupalkkiin voi laittaa listan suosituista blogiteksteistä tai luettelon omista suosikkiblogeista.





6. Bloggaa. Nyt päästään hauskimpaan vaiheeseen! Uusi blogiteksti –painiketta klikkaamalla voit luoda uusia tekstejä blogiisi. Anna luovuuden tulvia, koska bloggaamisessa ei ole sääntöjä. Voit lisätä kuvia blogitekstiin klikkaamalla yläpalkin kuvapainiketta. Muista lisätä oikean sivupalkin kautta tunnisteita blogitekstiin, jotta lukijoiden on helpompaa liikkua blogissa ja lukea saman aihealueen tekstejä. Jos kirjoitat vaikkapa ruokablogia ja teet postauksen leipomastasi täytekakusta, voit laittaa tunnisteeksi ”täytekakut”, ”kakkureseptit” ja ”makeat leivonnaiset”. Tunnisteet näkyvät postauksen alalaidassa, kuten tässä postauksessa näkyy tunnisteena "blogin perustaminen". Ulkoasu-kohdassa voi lisätä tunnisteluettelon blogin sivupalkkiin, kuten monet bloggaajat tekevät.

18 kommenttia:

  1. Minä perustin omablogiin :) Paljon hyviä ohjeita sinulla :)

    VastaaPoista
  2. Hei! AJattelin perustaa blogin wordpressiin. Onko tämä tavallaan "irrallinen" muiden bloggaajien sivuista, ja niin vaikeampi lukijoiden löytää? Esim rantapallo helpompi koska bloggaaja listat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tästä voi olla montaa mieltä. Etenkin alussa voi olla hyötyä siitä, jos blogi on jollakin blogisivustolla (esim. Rantapallossa). Sivustolla blogi saa ilmaista mainosta ja uudet lukijat löytävät blogiin helposti. Mutta voit kyllä aivan hyvin perustaa blogisi Wordpressiin. Muistathan laittaa blogisi Blogilistalle, niin saat ainakin sitä kautta mainosta blogillesi :)

      Poista
  3. Hei,
    tarvitsisin aloittelevana bloggaajana hieman apua. Perustin bloggerin kautta blogin ja sain nimen ja kuvauksen näkyviin. Kirjoijtin ensimmäisen tekstin ja lisäsin kuvan. Painoin lopuksi julkaise. Tekstiä ja kuvaa ei kuitenkaan nyt näy blogissani. Se näkyy kyllä itselleni sivut-valkin kautta. Miten saan sen näkyviin etusivulle ja lukijoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Postaukset saa näkymään lukijoille, kun tekee blogista julkisen. Se onnistuu menemällä Bloggerissa vasemman sivupalkin kautta asetuksiin. Perusasetuksista löytyy kohta "Blogin lukijat" ja siihen pitää merkitä "Julkinen".

      Kysyit sähköpostitse myös sähköpostiosoitteen näkymisestä lukijoille. Vastaus on, ettei sähköpostiosoite näy lukijoille, ellei sitä itse laita blogiin näkyviin. Esimerkiksi itse olen laittanut oman sähköpostiosoitteeni "Ota yhteyttä" -välilehdelle.

      Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista
  4. minäkin perustin blogin ja en saa edes tekstiä tallennettua tai julkaistua, se häviää bittiavaruuteen ja antaa bad reguest, error 400 koko ajan. alkoi hieman huonosti tämä bloggaajan taival

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kumma juttu! Oletko kokeillut eri selainta? Vika saattaa olla myös hitaassa nettiyhteydessä.

      Poista
  5. Miten voin vaihtaa Simplesiten Bloggeriin siten, ettei nykyiset postaukset häviä vaan tulisivat myös uuteen ja samoin domain säilyisi?

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä! Aloitinkin juuri kirjoittamaan sisustusblogia, käykää kurkkaamassa jos aihe kiinnostaa :).
    https://kaksinkauniimpi.wordpress.com/

    VastaaPoista
  7. Heippa! Olisin kiitollinen jos voisit / osaisit auttaa. Olen ulkomailla ja kirjoitan matkastani blogia blogspotissa. Kirjoitan tekstin ja haluaisin laittaa siihen myös kuvia, mutta lisäämishetkellä tulee teksti "muisti ei riitä". Aikaisemmin olen saanut 3 kuvaa mahtumaan tekstin lisäksi (mikä sekin on vähän, koska enempää ei mahdu) mutta nyt en saa edes yhtä kuvaa laitettua.. harmillista. Osaatko sanoa mitä pitäisi tehdä jotta saisin useita kuvia postaukseen? =) kiitos..

    VastaaPoista
  8. Voiko blogissa myydä esim. käsitöitään?

    VastaaPoista
  9. Hei. Olisiko mahdollistaa aloittaa ensimmäisen blogin tekeminen sitten, että kertoo ensin omasta perheestä?

    VastaaPoista
  10. Todella hyviä vinkkejä sulla! Mäkin perustin jokin aika sitten blogin, ja välillä kyllä kamppailin ja kamppailen näiden asioiden kanssa! :)

    http://makeupbytaru.blogspot.fi/?m=1 Saa antaa mielipiteitä blogistani! :)

    VastaaPoista
  11. Ajattelin myös tehdä oman blogin. Sain tästä paljon tietoa. Kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Hei,
    Kun blogia perustaa bloggerissa ja blogille pitää keksiä url-osoite niin tuleeko sinne perään automaattisesti blogspot.com vai pitääkö sekin kirjoittaa itse siihen url-osoite kohtaan?

    VastaaPoista
  13. No hei!

    Minulla on paljon valmista blogikamaa ja olen ajatellut jo jonkin aikaa oman blogin aloittamista. Kysymys on ehkä tyhmä, mutta voiko omaan blogiin liittää valmiita vanhoja tekstejään esim *PDF-muodossa? Vai pitääkö tuonne kirjoittaa kaikki aina uudestaan?

    Minulla on kone täynnä tekstejä, jotka haluaisin tuoda julkisuuteen.

    Vai olisiko sittenkin parempi ottaa yhteyttä johonkin tahoon, joka tekee maksua vastaan minulle juuri sellaiset sivut, mitä itse haen.

    Kun on kolumnia, pakinaa, runoja, lauluilyriikkaa, arkiasioita, koko maailmaa parantavia mietelauseita...

    Nämä pitää vain saada julkisuuteen.

    Erkki Savolainen

    VastaaPoista
  14. Hei!Olen miettinyt bloggaamisen aloittamista, mutta tekninen osaamiseni ei ole kovinkaan hyvä... esim. banneria en osaisi tehdä, ja tiedän, että ulkoasulla on suuri merkitys sen suhteen paljonko blogi saa lukijoita.

    VastaaPoista