tiistai 2. joulukuuta 2014

Voiko omia mainoksia klikata ja tehdä niiden kautta ostoksia?


Bloggaajalle tulee helposti houkutus klikata omassa blogissa olevia mainoksia ja jopa ostaa niiden kautta tuotteita. Aina ei ole kuitenkaan täysin selvää, että onko tämä sallittua.

Klikkaaminen houkuttaa etenkin silloin, kun mainoksista maksetaan klikkauskomissio. Tällöin tekisi mieli pyytää myös kavereita ja perheenjäseniä klikkaamaan mainoksia. Tämänkaltainen toiminta on kuitenkin ehdottomasti kiellettyä. Affiliate-verkostojen järjestelmät ovat harjaantuneet tunnistamaan tällaisen keinotekoisen liikenteen ja siitä rangaistaan bloggaajaa.

Epäselvissä tilanteissa kannattaa miettiä asiaa mainostajan näkökulmasta. Miten mainostaja hyötyy? Jos itse klikkailet omia mainoksiasi vain tienataksesi enemmän rahaa, on selvää, ettei mainostaja hyödy siitä mitenkään. Rahat ovat mainostajalta pois eikä yritys saa uusia asiakkaita. Sen sijaan jos siirryt mainoksen kautta mainostajan verkkokauppaan tekemään ostoksia, yritys hyötyy siitä rahallisesti. Ja vielä jos kerrot hyvästä ostokokemuksesta blogissasi, olet tehnyt suuren palvelun yritykselle.


click


Käytännöt vaihtelevat eri mainosverkostoissa:



Tradedoubler

Julkaisijoilla on oikeus ostaa tuotteita omien linkkiensä kautta. Tämä on yrityksen mukaan hyvä tapa oppia tuntemaan ne tuotteet, joita mainostaa blogissaan. Olen itsekin ostanut tuotteita omien Tradedoubler-linkkieni kautta nähdäkseni, miten homma toimii. Ja hyvinhän se toimi! Jo ihan siinäkin mielessä on hyvä kokeilla tehdä ostoksia omien linkkien kautta, että näkee, toimivatko linkit. Joskus linkeissä voi olla nimittäin seurantahäiriöitä.


TradeTracker

En löytänyt TradeTrackerin nettisivuilta mainintaa siitä, onko omien mainosten kautta ostaminen sallittua. Näin ollen otin yritykseen yhteyttä ja kysyin neuvoa asiaan. Vastaus oli, että mainosten kautta saa tehdä ostoksia myös itse.


AdSense

Omien mainosten klikkaaminen on kiellettyä. Myös muiden käyttäjien rohkaiseminen klikkaamaan mainoksia on kiellettyä, joten älä yritä hankkia mainoksillesi keinotekoisesti lisää klikkauksia. Googlen asiantuntijat seuraavat mainosten klikkauksia automaattisilla järjestelmillä ja ihmisten arviointien perusteella, joten he kyllä huomaavat vilpillisen toiminnan.

Älä kuitenkaan murehdi, jos klikkasit vahingossa omaa mainostasi. Vahinkoja sattuu. Sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä Googleen ilmoittaaksesi virheestäsi, koska he ovat todennäköisesti jo havainneet sen ja klikkauksen tuottama mainostulo on jo miinustettu saldostasi.

Google on varautunut siihen, että joskus omia mainoksia saatetaan klikata vahingossa. Sinulle ei siis pitäisi aiheutua yhdestä klikkauskerrasta mitään seuraamuksia. Google ei kuitenkaan katso vahinkoklikkauksia läpi sormien. Jos ne ovat toistuvia, tilisi saatetaan poistaa käytöstä.

Jos haluisit klikata mainoksia vain nähdäksesi, mille sivulle ne johtavat, voit kirjoittaa mainoksessa näkyvän osoitteen suoraan selaimesi osoiteriville.


Muut mainosohjelmat

Jos mainosohjelman nettisivuilta ei tule ilmi, saako omia mainoksia klikata ja saako niiden kautta tehdä ostoksia, kannattaa ottaa suoraan yhteyttä yritykseen ja kysyä asiaa.

7 kommenttia:

  1. Omien linkkien kautta shoppailuun jää helposti koukkuun :D Tuntuu melkein siltä kuin saisi shoppailusta palkkaa, kun tilille ropisee ostoksista rahaa.

    VastaaPoista
  2. Jos komissio maksetaan toteutuneesta myynnistä, niin sama kai kuka niitä klikkailee ja mistä syystä. Mainostaja on tyytyväinen, kun kauppa käy.

    Eri asia on, jos komissio maksetaan klikkauksesta, silloinhan se keinotekoinen klikkaus on petos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klikkauksista tuli mieleen, että tutkailin yhtenä päivänä AdSensen ohjeita ja ehtoja ja siellä oli vaatimuksena, että sivulla pitää olla tietosuojakäytännöt esitettynä ja oli kovasti monimutkaisia paragraafeja aiheesta. En jaksanut alkaa perehtyä, vaan tuumailin, että odotan blogikonsultin artikkelia aiheesta... vink vink

      Poista
    2. Tässäpä siis aihe seuraavaan postaukseen. Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Joissakin jenkkilän mainosverkostoissa omien linkkien kautta ostaminen on kiellettyä, koska se tarjoaa porsaanreiän saada alennuksia. Tällöin kuka tahansa voisi perustaa itselleen blogin, läimäistä sen täyteen mainoksia ja tehdä kaikki ostoksensa alennuksilla. Jotkut mainosverkostot saattavat itse kieltää ostamisen tai sitten jokainen mukana oleva yritys saa itse päättää, mikä heidän kantansa on asiaan. Ja bloggaajan pitää sitä itse kysellä mainostettavilta yrityksiltä, saako hän shoppailla linkkien kautta.

    Mielestäni tällainen kieltäminen on hölmöä, koska mainostajahan hyötyy siitä, että hänen tuotteitaan ostetaan. Mainosverkostoissa komissiot on kyllä laskettu siten, ettei mainostaja ainakaan jää miinukselle. Miksi siis kieltäytyä ilmaisesta rahasta?

    VastaaPoista