keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Hashtagin perusteet


Sana ”hashtag” näkyy nykyään kaikkialla. Moni meistä osaa käyttää hashtageja tai on edes jotenkuten kärryillä siitä, mistä niissä on kyse, eli aihetunnisteista. Sen jälkeen kun hashtageista tuli pari vuotta sitten trendi-ilmiö, niiden väärinkäyttö on kuitenkin yleistynyt ja alkuperäinen käyttötarkoitus on unohtunut.

Tässä postauksessa palaan hashtagin perusteisiin. Mitä hashtagit ovat ja miten niitä käytetään? Onko hashtag tullut jäädäkseen vai onko se pelkkä tämän hetken muoti-ilmiö?





Mikä on hashtag?


Hashtag tarkoittaa avainsanaa tai aihetunnistetta, joka muodostetaan ristikkomerkillä # ja suoraan sen eteen kirjoitetulla sanalla, esimerkiksi #vaalit2015.

Hashtageja käytetään ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa viestinnän ja tiedon luokittelun apuna. Käyttäjät voivat liittää hashtageja päivityksiinsä esimerkiksi Instagramissa ja Twitterissä. Tunnisteiden avulla sivustot osaavat järjestää saman aihealueen päivitykset yhteen, mistä on hyötyä tiedonhaussa. Kun esimerkiksi Instagramissa klikkaa hashtagia, pääsee katsomaan muita samalla hashtagilla merkittyjä kuvia.

Sosiaalisen median käyttäjät siis luovat hashtagin keskustellakseen jostakin ajankohtaisesta aiheesta tai uutisesta. Hashtagien avulla päivitykset kategorisoidaan, jotta muut käyttäjät voivat hakea tietoa aiheesta ja osallistua keskusteluun mistä päin maailmaa tahansa.


Kuka keksi hashtagin?


Hashtag sai alkunsa elokuussa 2007 Googlen entisen työntekijän Chris Messinan twiitistä. Hän ehdotti, että Twitterissä alettaisiin käyttää risuaitaa ryhmien merkitsemiseen. Twitter oli perustettu edeltävänä vuonna ja käyttävät kokivat, että sivustolta puuttui se jokin, jonka avulla voitaisiin kommunikoida ja hakea tietoa paremmin. Hashtag-nimitystä käytti ensimmäisen kerran Stowe Boyd blogitekstissään ”Hash Tags = Twitter Groupings”, jossa hän kommentoi Chris Messinan ehdotusta.




Twitter lämpeni hashtagien käytölle melko hitaasti, mutta alkoi lopulta lajittelemaan twiittejä niiden sisältämien hashtagien perusteella. Vähitellen hashtagien käyttö yleistyi ja levisi myös muihin palveluihin. Hidas vastaanotto johtui todennäköisesti siitä, että hashtagit eivät sisällä edistyksellistä tekniikkaa ja ne ovat hieman nörtähtäviä. Tätä ennen hashtageja oli käytetty esimerkiksi irc-kanavien nimissä, mikä antoi ristikkomerkille vahvan nörttileiman.


Miten hashtageja käytetään?


Hashtagin tekeminen on helppoa, tarvitsee vain tehdä ristikkomerkki ja kirjoittaa sen perään sana. Kannattaa muistaa, että jos tekee hashtagin julkiseen päivitykseen, kuka tahansa sillä hashtagilla haun tekevä voi löytää päivityksen.

Noudata seuraavia sääntöjä, jotta saat hashtageista parhaan mahdollisen hyödyn muita käyttäjiä ärsyttämättä:

  • Käytä vain aiheen kannalta relevantteja tunnisteita.
  • Hashtageihin ei voi laittaa välejä eikä erikoismerkkejä, mutta numerot ovat sallittuja.
  • #Äläkirjoitakaikkiasanojaputkeen.
  • #Älä #laita #yhteen #päivitykseen #liian #montaa #tunnistetta.

Nykyään hashtageja käytetään paljon myös huumorimielessä. Hashtagin avulla halutaan sanoa jotain hauskaa ja nasevaa esimerkiksi Instagram-kuvan yhteydessä, jolloin kuvaan saatetaan liittää näennäisesti asiaan liittymättömiä tunnisteita.

Analysoin tätä postausta varten, miten Twitterin suosituimmat käyttäjät käyttävät hashtageja. Huomasin, että he laittavat yhteen päivitykseen vain 1-2 hashtagia. Päivitykset ovat ytimekkäitä ja visuaalisesti selkeitä. Alla esimerkkinä Barack Obaman twiitti.





Miten hashtageja voi hyödyntää itse?


  • Niiden avulla voi osallistua keskusteluun.
  • Niitä käyttämällä voi saada huomiota sosiaalisessa mediassa. Tämä onnistuu parhaiten käyttämällä jotakin ajankohtaista hashtagia, jolloin ihmiset löytävät profiilisi.
  • Hashtagilla voi vahvistaa yrityksen brändiä.

Netissä on sivustoja (esim. Hashtagify), jotka listaavat tämän hetken suosituimpia hashtageja. Websta-sivustolta näkee Instagramin sata käytetyintä hashtagia.


Ovatko hashtagit tulleet jäädäkseen?



Hashtageja on käytetty aktiivisesti jo ainakin kuusi vuotta, joten ihan lyhytkestoisesta trendistä ei ole kyse. Ne ovat juurtuneet niin vahvasti päivittäin käyttämiimme sosiaalisen median sivustoihin, että hashtageja tullaan varmasti näkemään vielä pitkään. Vaikka ne ovatkin leimautuneet nuorison villitykseksi, on hashtageista myös todellista hyötyä tiedon luokittelussa.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista luettavaa! Voisitko vielä selventää yhtä asiaa? Kun katsoo jotain tv-ohjelmaa niin ruutuun saattaa tulla jotain katsojien kommentteja, joissa näkyy tuo ristikkomerkki. Miten sellainen tehdään käytännössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Joitakin tv-ohjelmia katsoessa tulee tosiaan ilmoitus, että osallistu keskusteluun Twitterissä. Yleensä samassa yhteydessä kerrotaan, millä hashtagilla kommentoiminen onnistuu, esim. #ohjelmannimi. Sinulla pitäisi siis olla Twitter-tili ja tehdä päivitys, johon laitat tuon hashtagin ja oman kommenttisi. Parhaat kommentit näytetään lähetyksessä.

      Poista
  2. Hei,
    Näkyykö kuvat etsittäessä hastagilla jos instatili vaatii seuratakseen hyväksynnän, eli on niin sanotusti yksityinen?

    VastaaPoista